Säästäminen on taitolaji

Kun taloudessa menee huonosti, talouden tasapainottamiskeinona käytetään yleensä säästämistä eli menojen ja kulujen karsimista.

Tasapuolinen säästöjen kohdentaminen on kuitenkin päätöksenteon vaikeimpia vaiheita, koska säästöjen pitäisi olla sekä oikeudenmukaisia että vaikuttavia.

Säästäminen ei ole vaikeaa siksi, etteivätkö ihmiset ymmärtäisi säästämisen tärkeyttä, vaan siksi, että säästämiseen liittyy usein psykologisia, organisatorisia ja käytännön esteitä.

Psykologisiin tekijöihin liittyy esimerkiksi kipu menetyksestä. Menetys saatetaan jossain tapauksissa kokea voimakkaampana kuin säästöistä saatava hyöty.

Jos säästötoimet aiheuttavat muutoksia työtehtäviin, muutos herättää herkästi epävarmuutta ja muutosvastarintaa, joka taas liittyy organisatorisiin syihin.

Säästötoimien toteuttamista saattaa hankaloittaa myös jäykät prosessit, teknologialukot ja sopimukset. Esimerkiksi hankintasopimukset saattavat olla pitkäaikaisia eikä niitä välttämättä voida nopealla aikataululla muuttaa.
Teknologialukko tarkoittaa tilannetta, jossa organisaatio tai toimiala ei pääse irti vanhasta teknologiasta, vaikka tarjolla olisi parempi ja tehokkaampi vaihtoehto.
Samaan aikaan saattaa olla myös kilpailevia tavotteita eli vaaditaan esimerkiksi parempaa laatua, mikä aiheuttaa ristiriitaa säästövaatimusten kanssa.

Säästämistä vaikeuttaa myös ihmisten erilaiset intressit. Jos osa organisaatiosta kokee, ettei säästö toimi heidän edukseen, sitoutuminen säästötoimiin heikkenee. Tavoitteita saatetaan myös priorisoida eri tavoin.

Miten säästöjä sitten voisi kohdentaa mahdollisimman reilusti?
Ensimmäinen asia olisi laatia yhteiset pelisäännöt säästöjen kohdentamiselle, jotta ne eivät tuntuisi mielivaltaisilta. Säästöjen tasapuolinen kohdentaminen vaatii myös objektiivista tietopohjaa, joita ovat esim. kustannukset, suoritteet, vaikuttavuus sekä lakisääteiset velvoitteet.

Yleisimpiä keinoja säästöjen kohdentamiseen on käyttää samaa säästöprosenttia kaikille. Se voi tuntua aluksi reilulta, mutta siinä on myös heikkouksia. Se ei huomioi toiminnan kriittisyyttä eikä sitä, jos jokin toiminta on jo muutenkin alimitoitettu.

Yksi tapa arvioida säästöjä ja niiden vaikuttavuutta on käyttää ns. panos-tuotos -mittaria. Eli pyritään kohdentamaan säästöt sinne, missä kustannustaso on korkea suhteessa palvelun määrään. Tämä mittari vaatii tuekseen riittävää ja luotettavaa dataa.

Tasapuolisuus ja sen kokemus syntyy myös vuoropuhelusta johdon, henkilöstön ja asukkaiden kanssa. Osallistaminen ja hyvä tiedottaminen lisää yleensä toimien hyväksyttävyyttä.

Säästötoimia ei voi jatkaa loputtomiin samassa organisaatiossa. Ne ovat tietyllä tavalla kertaluonteisia sopeutustoimia.

Lisätuottojen etsimistä ei saa unohtaa missään vaiheessa kovimpien kulukuurienkaan aikana. Liiallinen säästäminen syö tulevaisuuden menestymisen edellytyksiä.
Pidemmällä aikavälillä menestystä, kasvua tai elinvoimaa ei pysty luomaan pelkästään säästämällä, vaan toteutuakseen ne vaativat oikeanlaisia resursseja eli panoksia.