Monenlaista verkkokauppaa

Verkkokauppa alkoi yleistyä Suomessa 1990‑luvun lopulla internetin yleistymisen myötä. Varsinainen kasvu tapahtui kuitenkin vasta 2010‑luvulla ja erityisesti pandemian jälkeisenä aikana.
Verkkokaupassa kuluttajia houkuttalee mm. ostamisen vaivattomuus ja nopeus sekä valikoiman laajuus ja hintavertailun helppous.
Verkkokaupan hankaluutena on se, ettei tuotteita voi kokeilla etukäteen ja laatu voi poiketa odotuksista.
Maailman ensimmäisiä verkkokauppayhtiöitä oli Amazon.com, joka perustettiin vuonna 1994. Amazonin palveluominaisuudet ovat olleet edelläkävijöitä; mm. "muut tätä tuotetta ostaneet ovat ostaneet myös nämä tuotteet" -ominaisuus on peräisin Amazon.comilta. Amazon kehitti myös 1-Click-ostot jo vuonna 2000.
Sen sijaan eBayn toimintaperiaate perustuu huutokauppaan, jossa kuka tahansa yksityinen henkilö tai yritys voi kaupata tai huutokaupata internetissä julkisesti melkein mitä tahansa tavaraa, palvelua tai tuotetta. eBayn ohjelmisto korottaa huutoa aina käyttäjän asettamaan maksimirajaan asti automaattisesti.
Muutaman viime vuoden aikana kiinalainen verkkokauppa Temu on mullistanut kansainvälistä verkkokauppaa. Yrityksellä oli vuoden 2024 lopulla n. 94 miljoonaa käyttäjää Euroopassa. Temu on ihmetyttänyt äärimmäisen alhaisilla hinnoillaan, jotka saattavat olla jopa 40–60 prosenttia kilpailijoita halvempia.
Université Paris Dauphine -yliopiston apulaisprofessori Henri Isaac kirjoitti The Conversation -palvelussa, että Temu hyödyntää Kuluttaja-Valmistaja (C2M) -mallia, jossa valmistajat kilpailevat keskenään mahdollisimman alhaisista hinnoista käänteishuutokauppojen avulla. Temu ansaitsee rahansa logistiikka- ja markkinointipalveluista.
Toistaiseksi epäselvää kuitenkin on, kuinka pitkään Temun erittäin halpa hinnoittelustrategia voi kestää.
Temun toimintaan ja tuotteisiin on kohdistunut myös paljon epäilyjä. Euroopan kuluttajaviranomaisten verkosto epäilee Temun rikkovan kuluttajien laillisia oikeuksia mm. valheellisten tarjousten ja arvosteluiden avulla. Vastuulliseen toimintaan tarvitaan läpinäkyvyyttä.
Vaikka verkkokauppa Temu on monille provosoiva aihe, niin ystävien kesken sen vuoksi ei kannattane alkaa riidellä. Temu ei ole lajissaan ainoa. Ongelmia on löydetty monien maiden halpatavaroista. Valmistusmaa ei itsessään kuitenkaan kerro mitään tuotteen turvallisuudesta.
Erityisesti silloin on suositeltu käytettäväksi harkintaa, jos on hankkimassa ulkomaisista verkkokaupoista halpakoruja, sähkölaitteita tai elektroniikka. Varsinkin heikkolaatuisten akkujen riskit voivat olla suuret.
Jos haluaa tai tarvitsee hankkia vaatteita ja muuta käyttötavaraa hyvin edullisesti, niin temuttamisen sijaan voisi harkita esim. kirpputoreja.
Kotimaisten tuotteiden suosiminen kannattaa sekä taloudellisesti että ympäristöllisistä syistä. Jos ostaa kotimaisia tuotteita, työpaikat pysyvät varmemmin Suomessa ja rahat kiertävät kotimaassa. Suomessa on korkeat laatu- ja ympäristönormit. Kotimainen tuotanto on yleensä kestävää ja läpinäkyvää. Suosithan siis suomalaista.