Mitä sinulle kuuluu?

10.10.2021

Yleisin syy erilaisiin kriisipuhelimiin ja -chatteihin yhteyden ottamiseen on yksinäisyys. Yhteyttä otetaan, kun ei ole ketään, kenen kanssa puhua. Tämän vuoden heinäkuu oli esim. nuorten Sekaisin-chatin kiireisin kuukausi. Korona-aika on vain pahentanut yksinäisyyden määrää. Yksinäisyyden sanotaan olevan hyvinvointivaltioiden kulttuuritauti.

Yksinäisyys koetaan usein epäonnistumisena, vaikkei yksinäisyys yleensä ole itse aiheutettua. Työikäiset, erityisesti esimiesasemassa olevat, pyrkivät peittämään yksinäisyytensä eivätkä uskalla kertoa siitä kenellekään, koska pelkäävät ihmisten negatiivisia reaktioita. Viimeinen asia, jota yksinäinen kaipaa, on vielä lisäksi torjutuksi tulemisen kokemuksia.

Turun yliopiston kasvatuspsykologian professori Niina Junttila on tutkinut ja kirjoittanut yksinäisyydestä. Hänen teoksessaan Kaiken keskellä yksin (2018) todetaan muun muassa, että aivotutkijat ovat tutkimuksissaan havainneet aivojen käsittelevän sosiaalista kipua samalla tavalla kuin fyysistä kipua. Yksinäisyys aiheuttaa kipua ja koskettaa syvältä.

Sama ihminen, joka julistaa vastustavansa kaikenlaista väkivaltaa, saattaakin seuraavassa käänteessä torjua yksinäisen ihmisen, koska ajattelee, että se on tämän oma vika, kun on kerran jäänyt yksin. Yksinäinen ei ensisijaisesti kaipaa romanttista seuraa tai sydänystävää, vaan yleisesti vain ihmistä, jonka kanssa käydä vuorovaikutteista, tasa-arvoista keskustelua. Yksinäinen ihminen kaipaa hyväksyntää siinä missä kaikki muutkin ihmiset. Yksistään ihmisen aivot on rakennettu siten, että ne tarvitsevat päivittäistä vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa.

Yksinäisyyteen auttaa käytännössä vain toiset ihmiset. Toisen ihmisen olemassaoloa ei voi ostaa kaupan hyllyltä. Helpoiten toisiin ihmisiin tutustuu yhteisten tekemisten kautta. Yksinäisyys poistuu, jos me kaikki alkaisimme välittää toisistamme vähän enemmän. Tulethan siis vähän ulos kuplastasi ja hymyilethän vastaantulijoille. Jos näet, että joku on yksin, niin voisitko ajatella, että torjumisen sijaan, menisitkin kysymään, mitä hänelle kuuluu. Se ei ole keneltäkään pois, mutta antaisi aivan valtavasti kaikille. Yksinäisyys poistuu vain yhdessä - ei yksin.